Silmälasien uusi elämä

Onko sinullekin kertynyt lipaston laatikkoon rakkaita, mutta jo vanhaksi jääneitä silmälaseja, joista et kuitenkaan raaskisi luopua? Monelle vanhat lasit ovat tärkeitä ja tuovat mieleen muistoja tietystä elämänvaiheesta tai ajanjaksosta. Olisiko vanhoista laseista luopuminen helpompaa jos tietäisit niiden päätyvän hyvään tarkoitukseen?

Meille tuodut, käytetyt silmälasit jatkavat elämäänsä muun muassa Annantalon taideopetuksen kautta. Kierrätetyistä silmälaseista on hyötyä esimerkiksi lasten taidepajojen koristeluprojekteissa. Hyvin palvelleista laseista voi tulla osa pienen taiteilijan mestariteosta. Lahjoitamme käytettyjä silmälaseja myös Kierrätyskeskukselle, jonka ilmaistukusta esimerkiksi koululaisryhmät saavat hakea askartelutarvikkeita käyttöönsä.

Totutusta poiketen vanhoja silmälaseja ei lähetetä enää kehittyviin maihin. Ongelmana on ollut käytettyjen lasien sopivuus lasien saajalle – voimakkuudet ja lasien istuvuus kun ovat usein olleet vähän sinne päin. Erityisesti lasten kehittyvälle näölle on tärkeää, että voimakkuudet ovat kohdillaan ja kehykset istuvat hyvin kasvoilla.

Jokaista kierrätettyä silmälasiparia kohden teemme lahjoituksen Miracle of Sight -järjestölle. Voittoa tavoittelematon järjestö suuntaa varat suoraan näöntutkimuksen parempaan saavutettavuuteen ja silmälasien valmistukseen kohdemaissa. Yhdellä lahjoituksella kustannetaan silmälasit kahdelle niitä tarvitsevalle. Näkö tutkitaan ja lasit valmistetaan juuri sopiviksi saajalleen.

Tuuleta siis lipastosi laatikot ja anna vanhoille laseillesi uusi elämä.

 

Kuvat: Pixabay